Vaikka kuu ei ilmeisesti minun turffiani ole, niin toivottavasti selviydyn paremmin tulevasta haasteestani: Elävä kirja. Tiistaina 10.9 järjestetään SOTE yksikössä elävä kirjasto, jossa 10 eri ennakkoluuloja herättävää henkilöä kertoo lainaajille elämästään, vastaa kysymyksiin ja pyrkii murtamaan mahdollisia negatiivisa ennakkoluuloja. Kirjoina ovat (kirjojen nimet):
- 32 kertaa leikattu + reuma
- Homo
- Lesbo
- entinen elinkautisvanki
- muslimiksi kääntynyt suomalaisnainen
- CP-vammainen
- pyörätuolihenkilö
- lähetyssaarnaaja
Tässä vain ne kahdeksan jotka muistan, kymmenen meitä siellä yhteensä on. "Lukija", eli joka haluaa lainata "Kirjan", tutustuu ensin kirjavalikoimaan. Kirjastonhoitajat pitävät pöydällä esillä portfolioita kirjoista, jonka perusteella meitä sitten lainataan. Portfolion on tarkoitus antaa karu, stereotyyppinen kuva kirjasta, jonka hän sitten itse pyrkii kumoamaan. Toiveena on, että lukijat uskaltaisivat kysyä haastavia kysymyksiä, koska parempaa tilaisuutta saada vastauksia omiin kysymyksiin ei taida tulla! Kokeneempien kirjakonkareiden mukaan kukaan ei ole ollut vielä heidän aikanaan asiaton, enkä semmoista korkeakouluopiskelijoilta odotakkaan, mutta vaikeisiin kysymyksiin on varauduttava.
Portfolioraakile